lauantai 16. maaliskuuta 2013

Ja näin kauan pystyin olemaan hiljaa

Minkä sille voi, kun kirjoituttaa. Tällä viikolla kolme suklaapoikaa on muuttanuut omiin koteihinsa. Zabaglione, eli Onni, jonka nimi säilyy Onnina muutti Helsinkiin Päivin ja Mikan iloksi. Pähkinäcrisp eli Aapo sai jännittävän uuden kutsumanimen Za, joka tarkoittaa "temppua" mandariinikiinaksi. Sijoitukseen Turun lähelle Karunaan muutti Suklaatryffeli, joka Möhkön sijaan tottelee tästä lähin nimeä Rasmus. Ensi viikolla muuttavat Midas (ent. Possu), Hile, Ramses (ent. Pikku-Ransu) ja Melli. Kotiin emon kanssa asumaan jää simpsakka simskulikka Helmi.

Tässä vaiheessa on hyvä kiitellä sijoituskotia job well donesta. Hyvä sijoituskoti - kuten olen monesti ennenkin todennut - on painonsa arvoinen kultaa, sillä hän mahdollistaa kasvattajan kasvatustyön jatkumisen silloinkin, kun tämän oman talouden kissanpaikat ovat täynnä. Sijoituskotina toimiminen antaa myös valmiuksia oman kasvatustyön aloittamiseen, kun verkosto on luotu ja kasvattajan tuki ja turva aina käytettävissä.

Myös seuraavat Willicon pennut tulevat syntymään sijoituskodissa. Helpotusta tilanahtauteen kotona on luvassa, mutta siitä enemmän, kun on sen aika. Nyt katsomme, että loputkin kissilapsukaiset pääsevät turvallisesti maailmalle omiin koteihinsa, seuraamme silmä kovana massahurmuri Maagin kasvua ja odotamme Jemmican ja Warren Pääsiäisenä syntyviä pitkäkarvavauveleita vesiväriväreissä.

Edellisessä kirjoituksessa mainitsemastani syystä johtuen laitan blogini salasanan taakse. Mikäli luet näitä rivejä, olet sen saanut eli minun silmissäni hyvisten kirjoissa. En tiedä, pitäisikö kiittää, vai onnitella. :)

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Blogi tauolle


Ei oikein nappaa bloggailu tällä haavaa, kun kirjoituksiani erään kasvattajakollegan toimesta luetaan kuin piru Raamattua ja kommentoidaan sitten omassa blogissa negatiiviseen sävyyn. Päivitykset siis siirtyvät ainakin toistaiseksi Facebookiin, FI*Willicon sivulle, kotisivuja päivitän entiseen tapaan.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Ilpo



Muutava kuva Ilposta (Willicon Lavacristallo), kuvat Meri P.

Kaikki pennut varattu, uusi Champion ja muuta


Taas on ollut Willicon kasvattaja kovin laiska bloggaaja, sijoituskotien blogeja vaan syynään - hyvä etten F5-nappulaa painellen! Pikku Maagin kasvua seuraan etänä. Viikon ikäistä kävin toki lähempääkin tarkastelemassa. Myös suklaiden kasvun seuranta on tapahtunut viime aikoina etänä, kun työn, koulun, harrasteiden ja perhe-elämän niputus on edelleen konstikasta, enkä ole yrityksestä huolimatta onnistunut jakautumaan kahdeksi (en ole raskaana, mutta välistä tuntuu, että olisin tehokkaampi, kun pystyisin olemaan samaan aikaan kahdessa paikassa - vähintään!)

Kissalaan on saatu uutta verta ruskeanaamio siamilaistytön muodossa. Pinewood's Pretty In Pink on Pulmun tapaan kahden kissalan yhteisomistuskissa, sen toinen omistaja on sen kasvattaja, Maria. Mai -kutsumanimen saanut tomera touhotin asustaa belgianpaimenkoirakennel Willow Creekissä ja sitä tullaan näkemään kesän, ehkä jo kevään näyttelyissä. Mai on ensimmäinen tarkoituksella hankittu kanelinkantajakasvatuskissamme ja toivottavasti aikanaan varianttipentueen emo.

Näyttelyssäkin on käyty. Soho kävi eilen sunnuntaina URKin pienessä ja tunnelmallisessa Hotelli Rantapuiston näyttelyssä valmistumassa Championiksi pokaten samalla TP:n kilvassa omaa kasvattia, Tuukkaa vastaan. Paneelissa lilahiiri toki hävi vuoden 2011 maailmanvoittajalle, mutta ihan mukavahan se oli pitkän hyvä kakkonen -putken jälkeen edes se nominointi vastaanottaa.

Kasvateista tosiaan valkoiset veljekset Ilpo ja Tuukka korkkasivat aikuisten luokat. Molemmat saivat ekan sertinsa ja kovasti kehuja juuri niistä asioista, joista kehuja ansaitsevat: profiili, silmän muoto ja väri, pituus, upeat, valkoiset turkit. Kun veljesten toisiaan vastaan kilpailuttaminen ei ole järin fiksua, oli pojat ilmoitettu eri päiville, eli Ilpon serti tuli lauantaina ja Tuukan sunnuntaina. Onnea molemmille! Ja omistajille kiitokset poikien esille tuomisesta ja hienossa näyttelykunnossa esittämisestä! :)

Mitäpä vielä...? Kissalan kissat ja kasvatit sijoittuivat mukavasti niin Siam-Orientin kuin Bajavan Vuoden Kissa-kisoissa. Suurin tähti tällä kertaa oli vauvamasuaan kasvatteleva Jemmica Laamanen, virallisemmin Cleverkitty LoveBabyLove, jonka näyttelytulokset ovat täysin aktiivisen sijoituskodin aikaansaannosta - niin no saattaa siinä toki perintötekijöilläkin olla jotain tekemistä, mutta tarkoitan, että Nina on Jemsua ilmoittanut ja kuskannut ympäri Suomea ja Baltiaa rahojaan ja vaivojaan säästämättä, joten on ihan oikein, että aktiivisuus palkitaan. Ja eihän tuo sijoitus pelkillä serteillä ratkennut, eli hyvä ja kauniisti esitetty on ollut kissakin.

Kasvattaja ja siitoskissatkin ovat kovatasoisessa seurassa mukavasti rankingiin sijoittuneet ja tulihan noita kärkisijoituksia ihan itse kasvatetuillekin kissoille: kiitokset ja onnittelut Iin huimasta menestyksestä (jälleen) Ninalle ja nyt jo sijoituskotinsa omistukseen siirtyneen Minervan 1. omistajalle Annelle.

Ja viimeisenä aiheeseen varaustilanne: Joulusuklaapentueen kaikki pennut ovat omistajansa löytäneet. Kahdeksikon omistajissa on vanhoja tuttuja ja uusia mukavia ihmisiä, jotka lämpimästi toivotan Willicon perheeseen tervetulleiksi. Ylihuomenna ippikset saavatkin toiset rokotuksensa ja ensi viikolla lemmikiksi myytävät pennut kastroidaan/steriloidaan. Uusiin koteihin porukat muuttavat omaan tahtiinsa, suurin ryysis osunee ensi viikon perjantaihin.

Jemmicalle tosiaan odotetaan pääsiäispentuja, pömppis kasvaa söpösti. Siamilaisia on luvassa myöhemmin keväällä, jahka saamme Ilpon morsmaikulle Pulmulle ajan siitostesteihin varattua. Aikuista itämaiskissaa etsivän kannattaa kurkata kotisivuiltani osio Uutta kotia etsivät. Siellä edelleen omaa kotia vailla ovat balineesikasvattini Nefer ja itämainen lyhytkarvakamunsa Ramses, sekä aikuiset kasvatuskissani Olivia ja Warre. Seuraava näyttely, johon osallistumme on TUROK kuun lopussa.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Willicon Musta Maagi

Nannan ja Sohon vauva syntyi eilen. Valitettavasti tosiaan vain yksi pentu, josta johtuen emon synnytys ei käynnistynyt kunnolla ja jouduttiin turvautumaan keisarinleikkaukseen. Emo ja poika voivat hyvin. Väriltään vauva on yksivärinen musta ja sukupuoli on alustavan tarkastelun perusteella poika. Nimekseen pienokainen sai Musta Maagi.

Maagi kasvaa emon sijoituskodissa Turussa.



Kuva: Saara K. Saaran kirjoittamassa Kolmen Kissan Kopla -blogissa lisää. ;)

lauantai 16. helmikuuta 2013

Sähköposteihin vastaamisesta


Käyttämäni sähköpostialiaksen surok.fi:n toiminnasa on ollut ongelmaa. Jos siis olet laittanut tiedustelua, etkä ole siihen vastausta saanut, kannattaa laittaa uusi viesti tai vaikka soittaa. Yhteystiedot löydät kotisivuilta.

Kotisivuihin suosittelen tutustumaan ihan kaikkien pennuista kiinnostuneiden. Teen aika ison työn päivittäessäni sivuja tiuhaan, jotta tilanne siellä olisi ajantasainen. Pentuinfosta löytyy myös ne useimpia kiinnostavat asiat, mm. pennun hinta. Vastaan kyselyihin mielelläni, mutta jos ei kukaan infoa lue, miksi se on olemassa?

Vielä yksi juttu. Tänä iltana tulleeseen pentukyselyyn kirjoittamani vastaus tuli bumerangina takaisin. Oliko luukku täynnä? Kannattaa soittaa. ;)

tiistai 5. helmikuuta 2013

Pentuja vapaana

Joulusuklaa-pennuista on tullut tosi mukavantuntuisia kyselyitä ja alustavia varauksiakin on tehty. Sitovaksi varaushan muuttuu siinä vaiheessa, kun varausmaksu on maksettu ja varausmaksun huolin vasta, kun olen itse pennun ostajaehdokkaat tavannut ja haastatellut.

Ensi viikolla vekarat täyttävät kahdeksan viikkoa ja pääsevät ensimmäisille rokotuksille ja rokottelun jälkeen avaamme ovet vierailijoille. Ensi tiistaina pennunkatsojia tuleekin kerralla useampi, mutta kyllä sopu sijaa antaa.

Naperoista yhä omaa kotia tositarkoituksella hakevat suklaanaamio simskupoika Vaniljasydän (Possu) ja suklaa itämainen pitkäkarvapoju Rommirusina (Pikku-Ransu). Sijoituskotia etsin itämainen pitkäkarvakolli Suklaatryffelille (Möhkö). Möhköstä on yksi kysely tullutkin, mutta vastaanotan edelleen tiedusteluja. Kokemus on opettanut, ettei alustavia kiinnostuksen ilmauksia kannata pitää varmoina pentuvarauksina ja siksipä muutan pentujen statuksen kotisivuillakin varatuksi, vasta kun koti varmistuu.

Miian ottamat uudet kuvat eilisillalta löydät Google+ -profiilistani osoitteesta https://plus.google.com/u/0/110703431369017386582/posts ja tosiaan ensi viikosta lähtien pentuja pääsee jo omin sormenpäin katsomaankin. Rohkeasti yhteyttä, jos elämästäsi puuttuu itämainen. :)



maanantai 28. tammikuuta 2013

Uutta kotia etsii




Kasvattini Willicon Brandon Lee (BAL a 21), s. 25.11.2009 etsii uutta kotia lapsen allergian vuoksi. Haussa mieluusti yhteinen koti perheen itämainen lyhytkarva, Ramseksen s. 09, kanssa. Molemmat pojat ovat lapsiin ja koiriin tottuneita kastroituja sisäkissoja. Lisätietoja antaa omistaja katri.lampioja@gmail.com

Yhä oma koti haussa on myös kasvatukissoillemme Warrelle ja Olivialle. Tiedustelut heistä minulle osoitteella willicon@surok.fi

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Aapo ja Onni

Suklaa itämainen lyhytkarvahemmot. Alustava kysely toisesta on, sopii tiedustella edelleen. :)

Kuvien järjestys on Onni ja Aapo.



Möhkö ja Pikku-Ransu

Kummallekin näistä pitkäkarvapojista on oma koti haussa. Möhkeli sijoitetaan.



Hile ja Melli

Hileelle oma koti haussa.



Viisiviikkoiskuvat

Aika rientää! Kävin eilen Espoossa suklaanameja katsomassa. Tässä Possu ja Helmi. Possu etsii omaa kotia, eli on siis varattavissa. Luovutus maaliskuussa vasta.

Possu näyttää kieltä, Helmi ei.



lauantai 19. tammikuuta 2013

Uusi Champion Willicon Nemo

Eilen Lahdessa valmistui uusi Champion. Onnittelut komealle kanelipojalle, Joulusuklaa-pentujen isälle! :)

Kyyhkyset lensivät pesästä

Eilen kävin Loviisassa luovuttamassa Willicon Kyyhkyset: Rönnin, Alin ja Baban uusiin koteihinsa. On hieno tunne, kun pennut ovat odotettuja ja rakastettuja ja juuri tällaisiin koteihin sain Taikan rakkaudella hoivaamat pikkuriiviöt antaa.

Onnittelut perheille pikkuisista. Kuulumisia on jo kuultu ja tosiaan Alistahan jäi minulle siitosoikeus, eli siitä parin pentueen isukkia tulevaisuudessa toivotaan. Nyt kuitenkin ensin lapsuus ja uudet ja jännittävät asiat!

maanantai 14. tammikuuta 2013

Ladies last

Vai miten se meni?

Pitkäkarvatyttömme Hile ja (Cara) Melli. Melli jäänee synnyinkotiinsa,Hileelle haussa ihana oma koti. Näyttelyyn passaa tätäkin neitiä tupsukorvineen tuoda, vaikka lemmikiksi myydään. Vikaa korkeintaan älynlahjoissa (brunetti bimbo). ;)

(Ylempänä Melli, alempana Hile.)



Pikku-Ransu ja Möhkö

Pitkäkarvapoikamme, ylpeänä esittelen. Vaikea oli näistä sankareista siitoskollia valita, mutta Möhköön vaaka kallistui. Pikku-Ransu siis varattavissa (toivottavasti näyttelyttävään) lemmikkikotiin. Möhkölle haussa sijoituskoti.

(ylempänä Möhkö, alempana PR)



Suklaapennut neljä viikkoa

Pienet, ahnaat kissapossut aloittivat kiinteän ruoan syömisen viime viikolla. Näissä Miian ottamissa kuvissa simskusisarukset Possu ja Helmi. Siis just toistepäin. Istuva pentu on Possu ja punnertava Helmi. Helmi jää omaan kasvatukseen. Possua voisi ajatella kotiin, joka pitäisi sitä hetken kollina.

Edit: Tämän postauksen piti edeltää Aapon ja Onnin kuvia, mutta koska "publishing failed" ekalla kertaa, on ensimmäiseksi tarkoitettu teksti tässä kuvapostausten keskellä.



Lyhytkarvapojat Aapo ja Onni

Ihanat, tosi kivan näköiset varianttipojat ovat lemmikiksi varattavissa. Ei näyttelyttämisen estävää vikaa (ei kasvatuksenkaan, mutta ei kahdeksasta voi kaikki jäädä.)

(Kuvista alemmassa kuvassa Aapo, ylemmässä Onni. A ja O.)



keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Etsin kotia kotikissalle

Etsin uutta ja lopullista kotia aikuiselle kotikissanaaraalle. Jos olet kiinnostunut saamaan jotain sanoinkuvaamattoman kaunista ja ihastuttavaa kotiisi ja olemaan mukana jännittävissä suunnitelmissa, ota yhteyttä!

willicon@surok.fi p. 044-345 9555