tiistai 20. marraskuuta 2012

Pissaelämäntuskaa

Mulla on siitoskolleja ollut kotonani kolme kappaletta. Aku oli leikkaamattomana kolmevuotiaaksi. Ei kussut, tai muutenkaan kollittanut. Ainut syy leikkautukselle oli se, ettei minulla ollut valkoisen jättiläisen varalle enää jalostussuunnitelmia, eikä pojalle ollut muutenkaan kysyntää.

Myski tuli meille sijoitukseen Orifame-kissalasta. Baila-Bailan kasvattihan hän on, mutta Orifamen siitoskolli, jota minullakin oli sopimusehtojen puitteissa mahdollisuus omaan kasvatukseeni käyttää. Kun Myskin reissurakastajan ura alkoi, alkoi kollituskin. Öisiä aarioita ja iltapäivämatineoita, biologista sodankäyntiä lokoisasta, nahkaisesta laiskanlinnasta - lempituolistani, joka ehkä juuri siitä syystä oli mammanpojan merkkauskohde numero uno kesti siksi, kunnes siniparta kahden vuoden ja kahden kuukauden iässä leikattiin. Myskin pallien myötä lähti violetti tv-tuolinikin. Kaatopaikalle.

Seuraava leikkaamaton poika oli tanskantuontikollimme, itämainen pitkäkarva Skye. Kuten Myskin, Skyenkin merkkausinto sai boostia astutusreissuista. Muuten äärettömän kiltistä ja pieniäänisestä kollistamme sukeutui salakavala salapissijä. Siinä, missä Myski merkkaillessaan kulki häntä nykien, ei Skyen käytöksestä koskaan nähnyt, milloin se suunnitteli merkkaavansa. Niitä pissoja sitten vain löytyi. Milloin mistäkin.

Kollien kanssa nyrkkisääntö on, että tekstiilit on pannassa. Kolleroiset (merkkausintoiset sellaiset) kun kusee kaiken sohvatyynyistä keittiöverhoihin. Kuitenkaan en koskaan ole kokenut kollinpitoa yhtä suurena ongelmana kuin tänä syksynä. Kun yllättäin saimme laumanlisäksi nykyisen siitoskollimme kiimakäytökseltään vähintään haasteellisen emokissan, Olivian, joka kiimatessaan pismerkkaa suorilta jaloilta myös, mutta saadessaan kollivieraan, unohtaa koskaan poikakaveria haikailleensakaan.

No voitte arvata, että vähän väliä merkkaileva ja kiimaansa huuteleva naaraskissa on ollut omiaan provosoimaan vastaavaa käytöstä myös leikkaamattomassa, teini-ikäisessä kollipojassa. Saatikka sitten kahdessa! Niin, syksyn URKistahan meille kotiutui myös Skyen pojanpoika Warre. Merkkaileva poikamies numero neljä. Tai no - tätä nuorimmaista ei olla vielä itse teosta tavattu, mutta näissä olosuhteissa kaikki ovat epäiltyjä, kunnes toisin todistetaan.

Oliviaan suurta vetoa tunteva Myski tuntuu totaalisesti unohtaneen parin vuoden takaisen kastraationsa ja huutaa ja pissaa kuin kollina konsanaan. Niin että kusiset paikat täällä. Tämä vaan kaikille Sohosta kiinnostuneille tiedoksi. Poika  leikataan oitis, kun edes toinen sille suunnitelluista pitkäkarvaleideistä on todistettavasti tiine. Siihen tosin voi mennä aikaa puoli vuottakin. Nämä leidit kun ei turhan usein kiimahuudollaan isäntäväkeään piinaa. The lucky bastards! (ne isännät ja emännät)

P.s. Sijoituskotia kahdelle itämaiselle edelleen etsitään. Tämän kirjoitukseni jälkeen niitä on varmaan tarjolla ihan jonoksi asti. B)

maanantai 19. marraskuuta 2012

Pentujen neljäviikkoiskuvat ja uusia suunnitelmia

Taikan viime viikon torstaina kuvaamat paksut vormulapulut.



Proge, eli Prodigy - virallisemmin Willicon Prince Piacention
ruskeanaamio siamilainen, varattavissa lemmikiksi



Jassu, Jazz eli Jasmin, pikku diiva kirjanimeltään Willicon Lady Lahore
sininaamio siamilainen, alustavasti varattu


Leksa eli Lego, Legolas - Willicon Sir Seraphim
ruskeanaamio siamilainen, varattavissa kotiin, jota ei pelota kollin leikkaamattomana pitäminen. Tästä pojasta toivon siis tulevaisuudessa isikissaa parille pentueelle, eli myyn hänet hinnanalennuksella ja lisäehdolla, jolla pidätän jalostusoikeuden itselläni 1-2 pentueeseen.

Uusista suunnitelmista sen verran, että minulle on suurta päänvaivaa tuottanut kaunis kasvatuskissani Jemmica, joka ei onnistuneista astutuksista huolimatta ole tiinehtynyt. Öiden ja päivien pähkäilyn jälkeen päädyin siihen, että jahka Jemsu joulukuun näyttelyn jälkeen kiimaa, saa hän vieraakseen meidän lilan pikku hiirulaisemme, punkeropoika Sohon, joka jo kohtalaisen miehekkäällä nuotilla laulaa ja vaikka en ole itse teossa tavannutkaan, väitän, että merkkaa myös.

Näin siis ympyrä sulkeutuu ja monien, värikkäiden vaihdeiden jälkeen Jemsulla ja Nannalla on taas yhteinen sulhanen. Ehkä vuonna 2013 onnistaa.





perjantai 16. marraskuuta 2012

Uusi blogi

Jaa miksi? No en tiedä. Ehkä palaan joskus wanhaan osoitteeseen, ehkä en. Tämän uuden bannerin ja taustan väkertämiseen käytin kuitenkin aikaa ja energiaa niin paljon, etten ihan heti lähde tekemään samaa uudestaan. Blogin bannerin kuvan Kookoksesta ja Willicon Kauniit ja Rohkeat-pesueesta otti Elina Väyrynen vuonna 2010. Blogipohjan ja bannerin pohjan löydät klikkaamalla The Cutest Blog On The Block -tekstiä vasemmassa yläkulmassa. Tähän blogiin toivon saavani päivittää iloisia asioita ja kauniita kuvia. Suurin osa merkinnöistä tapahtuu jatkossakin android-puhelimella, eli sitä laatua sitten tekstinkäsittely ja kuvanlaatu. Koittakaa kestää. Ja tervetuloa. :)